Fair Wear -säätiö

Fair Wear Foundationin tavoite on luoda vastuullista ja reilua vaateteollisuutta.

Fair Wear Foundation (FWF) on voittoa tavoittelematon organisaatio, joka työskentelee brändien, tehtaiden, kauppaliittojen ja hallitusten kanssa edistääkseen vaateteollisuuden työntekijöiden työoloja 11 tuotantomaassa Aasiassa, Euroopassa ja Afrikassa. Fair Wair Foundationiin kuuluu 130 jäsenbrändiä, joiden esimerkillä näytetään, että vaatteita voidaan tehdä reiluilla periaatteilla. Heidän vaikutuksellaan pyritään saamaan aikaan myös laajempi muutos. 

FWF:n jäsenet ovat sitoutuneet viemään eteen päin FWF:n kahdeksaa työtaso standardia, mutta ymmärtävät myös, että muutos ei tapahdu hetkessä. Vaateteollisuus on monimutkainen, maailmanlaajuinen, pirstaloitunut ja hyvin harvoin läpinäkyvä. Tämän vuoksi FWF:n jäsenet eivät pysty muutokseen yksin vaan on tärkeää, että muutkin brändit tekevät toimenpiteitä edistääkseen asiaa. Mukaan on saatu myös paikallisia hallituksia, tehtaita ja kauppaliittoja. Vielä ei ole olemassa 100% reiluja toimitusketjuja, mutta paljon on menty jo eteen päin.

FWF:n jäsenet ovat hyvin avoimia kertoessaan toimenpiteistä, joita tehdään ja on jo tehty kohti parempia työolosuhteita. On myös asioita, joita vielä pitää tehdä. FWF:n jäsenbrändit antavat riippumattomien tarkastajien (NGO) tehdä vuosittain tarkistuksia missä on onnistuttu ja missä on vielä tekemistä. FWF:n jäsenbrändit ovat myös läpinäkyviä valituksista ja huomautuksista, joita he ovat saaneet koskien tehtaita, joiden kanssa työskentelevät. Vaatii todellakin rohkeutta avata oman brändin toiminnot yleisölle, mutta täysi läpinäkyvyys on ainoa keino päästä kohti 100% vastuullista vaateteollisuutta.

Lisätietoja yhdistyksen sivuilta Fair Wear Foundation.